lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulua rutiininomaisesti?

Kuusen saimme kyläreissulta mukaan. Heti tulee jouluisempi tunnelma huoneeseen. Pieniä koristeita alkaa ilmaantua paikoilleen..

Olen mietiskellyt, mistä johtuu ettei tänä vuonna ole monellakaan ollut oikein joulufiilsitä. Itsellänikin on jotenkin ollut vähän jähmeää, vähän kuin rutiininomaista joulunodottelua. 
Aika ajoin olen tavoittanut sen oikean tunteen. 
Mutta tuntuu, että olen ihan myöhässä tänä vuonna! Vaikka olen tehnyt vaikka mitä ja paljon enemmän kuin moni muu. Omasta joulustani olen myöhässä! Olen suorastaan tyrmistynyt, että joulu on muuan viikon päästä ja haluaisin tehdä vielä vaikka mitä.. mutta mitä? 
Meinaa tulla joulustressi, kun ei ole mitä valmistella, heh.
Mennään mummolaan joulunajaksi ja täten jää kaikki laatikot ja muut ruuat pois omista valmisteluista. Pääsemme jo hyvissä ajoin liikkeelle, joten valmistelutki painottuvat joulun alle paikan päällä.


Tigeristä löytyy toisinaan kivoja juttuja. Kauriit ja adventtikynttiläkupit ovat uusimpia ostoksiani.


Osaltaan varmasti vaikuttaa tämä eteläsuomen sää. Oli pitkä, kaunis ja kuiva alkusyksy. Ei ollut tarvetta valmistella joulua verhojen takana, vaan oli mukavaa olla ulkona ja nauttia ilmoista.

Nyt on sitten sitä sadetta ja pimeää. Vihreää väärissä paikoissa. Ehkä se pitää alkaa asennoitumaan siihen, että joulukuu on vielä ihan syksyä.
Pois valkoisesta joulusta haaveilevat laulut, mielikuvat.

Joulu on tunne. Kyllä sen täällä sisätiloissa saa joululta tuntumaan kun on oikea mieli vain,



Tilasin lopulta tuon ketun isompana, se on mahtava joulutaulu! Kuuset ovat uusia koristeita myyjäisistä.

2 kommenttia:

  1. Tämä syksy meni meillä ihan niin kurjissa merkeissä, että ei todellakaan ole edes ymmärtänyt, että joulun aika on jo. Me unohdettiin tänä vuonna jopa ensimmäisen päivän joulukalenteri katsoa!!! Eipä ole koskaan ennen näin käynyt... Mutta kun tuo syksy oli tosiaan todella pitkälle kaunista ja kuivaa ja lämmintä, niin ei todellakaan osannut edes ajatella, että joulu on ihan pian. Onneksi täällä on nyt vähän päästy jo jouluiseen tunnelmaan, kun neidillä on ollut niin monta esiintymistä ja saatu kuunnella joululauluja. <3
    Ihanaa joulunodotusta sinne kaikesta huolimatta!! <3

    VastaaPoista
  2. Mä päätin etten stressaa joulusta, mutta silti tuntuu että Stressi-Erkki alkaa päätään nostamaan.

    Meillä on kans toi minikasvihuone ja olen ajatellut tehdä omaani jonkun asetelman. En ole kuitenkaan kasvihuonetta saanut vielä pestyä vaikka kaikki tarvikkeet koristeluun olisi kyllä jo valmiina.

    Varmasti tuo synkeä sää ja lumettomuus on osa syy siihen miksei tunnu yhtään joululta.

    VastaaPoista